Kathrina ja Emo järjestävät vuosittain mukavan koiratapahtuman tai oikeastaan leirihän se on. Paikkana on vanha leirikeskus Pyhällössä. Leiriohjelman yhteydessä palkitaan aina koetuloksia saaneet koirakot hopealusikoilla ja samassa yhteydessä Kathrina kertoo lusikoiden antamisen historian. Koska hän tai Emo eivät koskaan lapsena saaneet hiihtokilpailusta tai mistään muustakaan kilpailusta palkintolusikoita, niin he haluavat jakaa niitä nyt kasvattiensa omistajille. Nasse ja Jukka ovat jo kolme lusikkaa tienanneet ja nyt minäkin sain omani agilityn luokkanoususta Nassen kanssa.

Minulla itselläni on omat traumani kansakouluajan lusikkapalkinnoista. En meinaan minäkään koskaan saanut mitään lusikoita ja yleensä olin hiihtokilpailuissa viimeinen. Tässä näyte seitkytluvun muodista, kuvassa Ritva ja kappale kadonnutta Espoota. Jos samasta paikasta otettaisiin nyt kuva, siinä olisi neljä omakotitaloa enemmän.

Ja se minun lusikkatarinani: Hiihdimme kilpaa parilähtöinä Pitkäjärven jäällä ja vuosi oli ehkäpä 1972. Lähdössä taistelin itseni liikkeelle ja sivakoin märällä lumella sen kuin vain pystyin. Huomasin, että parini alkoi jäädä ja suureksi yllätyksekseni olin ennen häntä maalissa! Olin niin onnellinen, en ollut ihan viimeinen! Kun pääsimme koululle, siellä jaettiin lusikat menestyneille. Istuin pulpetissani tyytyväisenä suoritukseeni. Kun muita tuloksia sitten luettiin, opettaja oikaisi tyytyväisyyttäni ja kertoi, että parini ei olisi hävinnyt minulle, jos olisin laskenut hänet vain ohitse.

Niin että kiitokset Kathrina lusikasta, se tuli tyytyväiselle kilpailijalle!

Leiripäivät menivät mukavasti agilityihmisten kanssa puuhaillessa. Juttukin pääsi näyttämään vanhusagilityä.

Aika hieno hyppy 10-vuotiaalta.

Kepit menee paremmin kuin nuorena.

Ja lopuksi tietysti juustoa palkaksi.

Sain myös otettua Jutusta ja sen siskosta yhteiskuvan. Siskosten lämmin suhde näkyy kuvassa ;)

Mahtava leiriviikonloppu on sitten takanapäin, toivottavasti päästään ensi vuonna uudestaan. Ritva