Meillä on uusi koira! Olen haaveillut omasta harrastuskoirasta koko hoitsukouluajan ja tässä se nyt on: Velmu.

Olen katsellut mudikoiria jo pidemmän ajan. Jokin niiden ulkonäössä ja räyhäkkäässä olemuksessa miellyttää minua. Pohdin monia eri rotuja ja jotenkin vaan aina palasin mudiin. Hovawartin olisin tietenkin ottanut, jos se olisi ollut järkevää; onhan meillä jo niistä kokemusta ja sopivan yksilön valinta olisi ollut suhteellisen helppoa. Mutta kyllä minun on se vaan myönnettävä, että kolmen ison koiran kanssa eläminen olisi ollut liian hankalaa enkä olisi voinut ottaa uroshoffia kuitenkaan Nassen takia. Uroskoiran halusin, koska minulla on jo narttuja ollut ja halusin vaihtelua.

Uuteen rotuun ja kasvattajiin tutustuminen on omanlaisensa prosessi. Minulle on kuitenkin tärkeää, että koirani tulevat suomalaiselta, vastuuntuntoiselta kasvattajalta. Tässäkin asiassa kävi lopulta hyvin, koska sopiva kasvattaja löytyi suht läheltä, Sammatista Sanna Laine-Evansin mudikennel Takkutukan.

Tässä on Velmun emä, Dio. Diolla oli huonoa onnea ja se sai kesken pentuajan kalkkikrampin ja oli kuolla siihen. Kuvassa sillä on paita päällä, etteivät pennut enää imisi niin paljoa. Dio on tuotu Tsekeistä ja se on taitava paimenkoira.

Velmun isästä, Taitosta, minulla ei ole kuvaa, mutta tässä linkki Oona Mäen ottamiin kuviin. Ja tässä vielä kuva pariskunnasta.

Dio on luonteeltaan mielestäni enemmän yhden ihmisen koira ja Taito taasen kaikkien kaveri. Molemmat suhtautuivat vieraisiin ystävällisesti, tosin Taito tuppautui syliin samalla tavoin kuin Nasse - olin myyty :)

Takkutukan Sanna näki vaivaa valitakseen minulle neljästä urospennusta sopivimman, sellaisen joka sopisi hoffien seuraan ja olisi paras kaveri minun monipuoliseen harrastuskirjoon. Loppujen lopuksi "sininen" pentu, työnimeltään Armas, valikoitui meille. Minä en tiennyt minulle tulevan pennun nimeä vasta kuin luovutuspäivänä, joten en sillä asialla päätäni vaivannut. Velmun oikea nimi on siis Takkutukan Velmu, hiton hyvä nimi puolisavolaisen, velmuilevan omistajan koiralle!

Tässä minä ehdottelen Velmulle, että lähdettäiskös Lohjalle?

Velmu ei kommentoi, vaan keskittyy tappamaan pehmojänistä.

Ensimmäinen ilta ja yö menivät totutellessa kaikkeen uuteen. Isot koirat murisevat pennulle, mutta varsinkin Nassea vaivaa uteliaisuus. Velmu taas ei ota turhia paineita, vaan osoittaa alistumista.

Tällä hetkellä vallitsevat siis vielä suhteellisen viileät välit.

Olen saanut töistä vähän vapaata, joten puuhastelen pari päivää kotosalla. Meillä käy varmasti vähän vieraita ja täytyyhän pentua käydä näyttämässä aksakavereille. Velmussa on selvästi aineksia puutarhurinhommaan.

Pelargoniaa pitää vähän maistaa, kuten myös multaa.

Velmun kotiutumisesta tulee varmasti raportoitua. Velmu kulkee mukanamme joka paikassa, joten kyllä se kaikille tutuksi tulee. Juttu ja Velmu sopivat lenkkikavereina toistaiseksi hyvin yhteen. Kummatkaan ei jaksa pitkiä reissuja. Kiva päästä puuhastelemaan oman koiran kanssa. Ritva