Agitreenit ovat jatkuneet perjantaisin. Meillä on kolme eri vetäjää, jotka vuorottelevat. Systeemi toimii minusta loistavasti; saan aina uusia näkökulmia kouluttamiseen kokeneiden koiraihmisten vinkeistä. Meillä oli teemana sivuetäisyys kepeille. Nasse on nyt ruvennut tekemään keppejä varmasti. En ole käyttänyt vähään aikaan apuohjaajaa palkkaamassa, mutta tämänpäiväinen osoitti, että palkkausapua kannattaa käyttää välillä. Nasse saa aina ihan eri vauhdin päälle, kun palkat on näkyvillä. Sen verran raskasta keppien pujottelu sille varmaan on, että monen toiston jälkeen vauhti tahtoo hiipua. Mutta muuten se kesti takaaleikkauksen ja noin metrin-puolentoista etäisyyden hyvin. Vaikeat lähetyskulmat vaativat harjoittelua.

Toinen mielenkiintoinen asia on tällä hetkellä a-esteen suorittaminen. Nyt Nasse pysähtyy välillä jo harjalla, kun on ollut tarkoitus hioa sitä pysähtymistä alastulokontaktilla. Ohjaaja kysyi, että miten oikein haluan koiran suorittavan esteen. Vastaus on ihan rehellisesti, etten tiedä itsekään. Juttelin asiasta Jukan kanssa ja sovimme, että pähkäilemme asiaa yhdessä kentällä. Tarkoitus olisi saada Nasse tekemään este itseään säästäen, mutta mahdollisimman nopeasti kuitenkin.

Tämän perjantain erityinen ilonaihe oli se, että koiratytöt Camilla ja Mira ilmestyivät hoitamaan koiria. Minulla oli siis handlerit ja valokuvaajat mukanani. Mira tulee loistavasti toimeen Nassen kanssa (- gå bort nu! - ) Nasse osaa jopa ruotsia, no hei onhan se ruotsinkielisestä perheestä. Halli on jaettu kahteen puoleen ja vapaalla puolella voi harjoitella itsekseen. Jutun kanssa on mukava tehdä siellä matalia esteitä ja kontakteja sekä putkia ja keppejä. Kiitos tytöt avusta!

1257015215_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kyllä meillä ponnua löytyy!

1257060853_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ja sivuetäisyyttäkin voidaan ottaa :)


1257015182_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tuplahyppy

1257015225_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nasse on ihana....eikun Juttu on paras!


1257015162_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Mäkin tykkään susta!


1257015172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Pusi, pusi :)