Ei pidetä ketään jännityksessä: kaksi hyllyä tänään, voi kehveli!

Mutta siis tarkemmin meidän Liedon retkestä. Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että kyllä meidän omassa seurassa eli Lägissä osataan kisoja järkätä hienosti, kun vertaa tämän päiväiseen esitykseen. Ensinnäkin kisakirjeessä ei ollut yhteyshenkilön nimeä eikä kisapaikkaa. Katselin ATT:n nettisivuilta, että heillä on joku uusi halli ja päättelin, että tänne kait kannattaa mennä. Paikan päällä ei ollut minkäänlaista opastusta tai viitoitusta. Jotenkin tuli mieleen, että järjestäjät olettavat kaikkien tietävän heidän systeeminsä. No kyllähän minäkin nyt tiedän. Sitten lähtöluettelossa oli kaikkien kakkosluokkien lähtöajat samat. Ihmettelin tätäkin hiukan, mutta se sitten tarkoitti sitä, että kaikki säkäluokat tutustuvat rataan yhtäaikaisesti. Okei, mutta ei minuuttiakaan yli viiden minuutin. Arvatkaas, oliko ryysis?

Tuomareina kisoissa olivat pariskunta Huittinen. Radat olivat todella vaativia ja hienoja ja niitä oli mukavan haasteellista suorittaa. Mutta kyllä tuli helposti vitonen tai kielto näiltä tyypeiltä.

Yleiskuvaa hienosta hallista. Tässä Nasse on aivan varma, että tuo ihminen nyt ainakin on joku tuttu. Se jaksaa olla ikuinen optimisti ihmisten suhteen.

1301246180_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten A-radalle. Putkia riitti ja meitsi viuhtoo menemään.

1301246189_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pituuseste oli niin pitkä, että ihan hirvitti. Ei ole taidettu noin pitkää harjoitellakaan. Valssin ajoitus näyttää hyvältä.

1301246197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja voi huhuh mikä hyppy taas. Näitä pitäisi oikeasti saada videolle. Miltähän tuo näyttäisi?

1301246205_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Me selvittiin radan kaikista ansapaikoista ja minulla jo nolla välähti mielessä...ja sitten unohdin sanoa koiralle, että hyppää :( Siihen se nolla sitten meni, mun keskittymiskatkokseen. Tosin myöhemmin huomasin, että oli meillä jo vitonen alla kaiketi jostain kontaktista. Helposti nousi tuomarin räpylä tänään.

B-radasta ei jäänyt paljon kerrottavaa, koska neloeste oli okseri, jonka Nasse pudotti ja sen jälkeen multa hajosi koko suoritus. Pyyhälsimme maaliin ja eikun kotiin harjoittelemaan.

Hieno kokemus oli kuitenkin. Nasse toimi aivan loistavasti. Eikä tarvitse miettiä, riittääkö vauhti kakkosiin, kyllä riittää. Verkkakuviot alkavat vakiintua ja tuntuvat toimivan nyt. Tällä isolla radalla Nassen vauhti oli kohdillaan. Meidän oma treenihalli on kyllä liian pieni isolle koiralle.

Niin ja sitten sokeri pohjalla: A-kisan voitti tuttumme Sohvi-hoffi ja samalla he saivat siirron kolmosiin. Onnea Sohville! Lägiläisistä menestyivät ainakin Leena ja belkkari Rio. He pokkasivat voiton maxiykkösluokassa. Onnea heille myös! Ritva