Sunnuntaina minulla oli oma hommani Nu-Pu:n Match-Showssa Saukkolassa. Tuomaroin 10 koirakkoa mölli-tokossa, toimin sekä tuomarina että liikkeenohjaajana. Kehäsihteerinä toimi Mannisen Kati, esimerkillisesti tukien tuomarin toimintaa. Haastava homma sehän tiedettiin jo etukäteen. Aten kanssa tuomarointia harjoiteltiin juttelemalla sekä käytännössä. Ritun kanssa kotiympyröissäkin harjoiteltiin.
Tosi homma on kuitenkin aina eri homma. Niiden koirakoitten, joiden suorittaminen oli melko varmaa ja virheitä kohtuullisen vähän, tuomaroiminen oli selkeämpää.
Niiden koirakoitten, jotka olivat kokemattomampia ja joilta virheitä tuli enemmän, arviointi oli paljon mutkallisempaa. Kokemattomat koirakot tarvitsevat paljon liikkenohjaajan apua ja tukea, jolloin samanaikainen ulkopuolinen arviointi on vaikeaa. Möllihenkeen kuuluu mielestäni osaltaan armollisuus ja ikäänkuin kilpailun harjoittelu, kun taas kokeneemmat koirakot ovat  samassa tilaisuudessa testaamassa kisakuntoaan.
Jos kokemattomalle koirakolle, joka tekee suhteellisen paljon virheitä, antaa liiaksi anteeksi tai katsoo läpi sormien, on vaarana valmiinpien koirakoitten oikeusmurha. Ja etukäteen kun ei tiedä mikä se kenenkin taso on.
No yhdessä kehäsihteeri Katin kanssa saatiin kisa vietyä läpi ja koirakot tuomittua.
Hajonta oli pisteissä todella laaja, 194 pisteestä hylättyyn, iloa ja pettymystä siis. Pisteyttäminen onnistui mielestäni lopputuloksia katsottuani yllättävän hyvin, parhaat koirakot erottuivat selkeästi kokemattomimmista.
Tuomarointi ja liikkenohjaaminen oli todella haasteellisen tuntuista, eikä siihen ole muuta tietä kuin valmistautuminen ja harjoittaminen. En kokenut mitään suurta tuomarointiherätystä enkä toisaalta kokenut tilannetta mitenkään erinomaisen epämiellyttävänä. Olin lähinnä huolissani siitä, että kaikki saisivat oikeudenmukaisen ja reilun kohtelun ja mahdollisuuden kisassa. Ja ensikertalaisena sitä toimii hiukan kömpelösti koska sanat, ajatukset ja toiminta eivät mitenkään voi olla harjaantuneet.
Suosittelen tuomarointia kokemuksena muillekin, antaa erilaisen perspektiivin näihin koira-asioihin, kun joutuu oikeasti arvioimaan muita, ei aina niin mukava juttu.
Itse toivotan kisavalmiille koirakoille rohkeutta ottaa askel niihin oikeisiin kisoihin. Niille koirakoille, jotka eivät vielä ole kisavalmiita, toivon rohkeutta uskoa itseensä ja voimia harjoitella määrätietoisesti. Ja usein on kyse myös siitä, miten soveltaa ja rytmittää koulutuksien oppeja itselle sopivaksi. Jokainen koira on ominaisuuksiltaan erilainen, toisille toko on helppoa ja toisille taas haastavaa  kuin vuorelle kapuaminen. Kannattaa opetella myös itse arvioimaan edistymistään sekä olemaan tyytyväinen aina kun syytä on sekä tuomaan sen julki myös omalle koiralleen.
Se, miten koirakolla menee jossakin kisassa ei määrittele heitä ihmisenä tai koirana joten itseensä ei siitä kannata ottaa. Jos haluaa menestyä kisoissa, niin kannattaa kiinnostua nimenomaan niistä asioista, jotka eivät suju eikä pyrkiä välttämään, peittämään tai vähättelemään niitä. Miten se liikkeitten onnistuminen sitten yksilöllisesti rakennetaan niin siinäpä se asian suola on. Sitä mikä ei toimi ei välttämättä kannata toistaa härkäpäisesti vaan siinä kouluttajien ja treenikavereitten mielipiteillä ja ideoilla on arvokas rooli. Ohjaaja itse valitsee ja päättää miten koiraansa kohtelee ja kouluttaa, koirakon oman tien löytäminen on se juttujen juttu. Jukka

Käväistiin sunnuntaina myös katsomassa tulevia hurjia hoffeja Steinroller- ja Uskihoffs-kenneleissä. Olisihan tuommoinen pehmeä kerä aivan ihana kotona, mutta onneksi järjen ääni on vielä voittanut. Ja nämä pennuthan olivat kokolailla varattuja, joten niiden ihasteleminen oli suht vaaratonta ;) Jotenkin nuo blondit on vaan niiiiin...<3

Blondipoikakasa

S. Reinhardt

Jukka ja S. Reimund

Minä ja Uskihoffs-tyttö

Siinä ne nyt nukkuu kiltisti...toistaiseksi