Agitreenit ovat taas jatkuneet liian pitkältä tuntuneen joulutauon jälkeen. Agihallilla käyminen on kuitenkin meidän koirille mieluinen tapahtuma kaikenkaikkiaan: Juttu pääsee tekemään mieleisiään esteitä omaan tahtiinsa ja Nasse hönöttää tositoimissa treeniryhmän kuvioissa. Meillä oli tänään mukana maailman paras handleri/valokuvaaja Camilla! Camilla keskittymistä "häiritsi" hieman Antin ja Annen uusin huskypentu, Taiku 11 viikkoa. Taiku vaikutti oikein mukavalta pieneltä agikoiranalulta, vai tuleekohan siitä rekikoira?

Meillä oli aiheena irtoaminen, joka muodostui hanittamiseksi ja minusta näytti, että koirat tykkäsivät ihan todella. Meille ainakin sopii välillä tämmöinen suorempi tehtävä, kun aika paljon on tullut väännettyä noita kiemuraratoja.

1264238882_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ideana oli siis saada koira irtoamaan, mutta sitten kuitenkin kääntymään puomille. Meillä on ollut uutena motivaattorina Nassen kovia kokema ykkösfudispallo ja sen kanssa mikä vaan onnistuu! Olisittepa nähneet alastulokontaktin pysäytyksen! Siinä oli todellista, saksalaista sotilasmeininkiä. Minun täytyisi vaan yrittää muistaa, että pysyn Nassen kanssa samalla tasolla tai mieluummin takana enkä lähde vetämään sitä perässäni, koska se tappaa vauhdin. En tässä vaiheessa mieti pallon häivyttämistä kuvioista vaan nautin koiran kanssa viilettämisestä, saan sen kyllä pois uskoisin. Lunastin itselleni A-lisenssinkin täksi vuodeksi, joten kai tässä täytyy kisoihin lähteä taas koittamaan jossain vaiheessa. Ritva

1264237695_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Este nro 1.

1264237736_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Antti ja Nome