Tosiaan noin luki yhden pahvilaatikon päällä, kun purin muuttolaatikoita. Tämä oli toinen muutto vuoden sisällä ja toivottavasti viimeinen piiitkään aikaan. Sekasorto oli kauhistuttava, mun toiset silmälasit ovat vieläkin kateissa. Samoin lenkkarit ovat jossain mystisessä jemmassa.

Tässä Nasse katselee vielä viimeisen kerran partsilta Mäntynummen maisemia.

Muuttoporukka, joka jaksoi painaa järjettömässä helteessä koko illan: Ville, Erik, Jukka, Ismo ja Jukka. Kiitos pojat, olette korvaamattomia ystäviä!

Ja sitten teiniosasto, joka huolehti koirista ja teki siivoushommia. Kiitoksia Camppu ja Mari!

Ja eihän ruokahuolto olisi pelannut ilman äitiä ja Allia. Kirjahyllyt olisivat kokoamatta ilman isää ja Reiskaa. Kiitos, sitkeät seniorit!

Heti, kun koirat pääsivät pihalle, alkoi armoton painiminen. Ei muuta kuin ketarat kohti taivasta.

Vahtiminen sujuu tietty mallikkaasti. Viikon totuttelun jälkeen naapureiden liikkeisiin ei reagoida. Kissakin sai pestä tiellä pyllyään, vaikka se oli kyllä Jutun sietokyvyn ylärajalla. Oravat ovat todennäköisesti harkinneet joukkopakoa.

Aikamme kuluu omenapuiden katveessa. Tämä paikka tuntuu oikealta. Nyt taidan mennä omenapuun alle riippukeinuun odottamaan, että omena putoaisi päähäni ja saisin sysäyksen lähteä töihin. Ritva