Hoffilehtikin sitten kolahti laatikkoon ja äkkiähän se oli selattava läpi, kun tuli lähetettyä Nassesta parit kuvat siihen. Lehden taittaja ei ollut näköjään ollenkaan osannut arvostaa minun hienoa ideaani, joten julkaistakoon tämä kuvasarja vielä täällä blogissa. Se on minusta vieläkin niin hauska, toivottavasti se tuottaa iloa jollekin muulle myös ;)

2156193.jpg

2156194.jpg

2156195.jpg

Mitäs sitten muuta...
Joulua odotellaan ja huomenna on vika koulupäivä. Olikin tuossa niin rankka harjoittelujakso takana, että meinasi aivan koirahommat jäädä taka-alalle. Huomenna ajattelin ajella hallille treenailemaan agikuvioita. Minulla on tavoitteena saada opetettua Nasselle keppejä ja keinua varmemmaksi joululoman aikana. Jotenkin mielessä vaan kytee ajatus agilityn hoffimestiksistä ensi kesänä...jos vaan saisi kaikki siihen mennessä opeteltua. Ja jos uskaltaisi osallistua. Lägin omat kisathan olisi keväällä. Jukka on näyttänyt minulle mallia kisoihin uskaltautumisessa, jätkät vaan menivät mölleihin tokoilemaan ja sillä siisti.

Jutun kanssa heitettiin taas yksi kaverikoirakeikka vanhainkotiin. Vanhuksia oli tällä kertaa vähemmän, koska osastolla oli kuulemma kato käynyt :(  Mutta vanhukset olivat jälleen kerran onnessaan, kuten myös hoitohenkilökunta. Juttu on muutenkin aivan vireessä. Täti painelee menemään taas niinkuin ei ikinä olisi kipeä ollutkaan. Viikon päästä nähdään purivatko antibiootit masuvaivoihin. Pidetään peukkuja. Kun se kerran on noin kuntoutunut, niin laitankin sen huomenna tositoimiin agiradalla.

Ai niin, viime sunnuntaina, kun hengailimme Messarissa, niin Juttu oli sillä aikaa Camillan synttäreiden kunniavieraana tuossa naapurissa. Siellä olivat Camillan sukulaiset silitelleet Juttua oikein urakalla. Camilla on muuten luvannut hakea välillä Nassen heille leikkimään illaksi omaksi ja siskonsa iloksi - ja sehän kyllä sopii! Nasse varmaan nauttii, en tiedä Camillan vanhemmista. No ainakin saavat säpinää sisätiloihin.
Ritva