Lauantaina päästiin lenkkeilemään maastoon aamupäivästä, oltiin reissussa koko remppa. Lenkin jälkeen vietiin Ritva ja Juttu kaverikoiratapahtumaan vanhainkodille. Meillä oli Nassen kanssa siis kolme varttia laatuaikaa ja ukkoenergiaa tuhlattavana. Lähdimmekö pupiin, ei lähetty. Ajoin Lohjan sairaalan parkkikselle, kuvittelin että siellä olisi jossain nurkassa tilaa tehdä tottikset, ei ollut. Jatkoimme matkaa ja muistin Vivamon seurakuntakeskuksen parkkiksen, eikun sinne. Ja tilaa oli, pyörimme siinä parkkiksella idioottirinkulaa, minä huutelin maahanistuseisoa menestyksekkäästi, Nasse toimi ihan tyylikkäästi. Ohjelmassamme oli myös seuraamista runsaalla motivoinnilla, eli aina välillä pistettiin Nassen kanssa patukkapolkaksi ja syötiin makkaraa. En rohkene ajatella, mitä paikalliset ajattelivat, tuskin meitä juuri ketään näki mutta kuulla saattoi, tutut tietää. Nasse keskittyi hyvin, olisiko hengellisellä ympäristöllä ollut oma vaikutuksensa. Meillä menisi Nassen kanssa BH-koekin varmaan hyvin jos se järjestettäisiin kirkon pihalla, parkkiksella tms. Tyytyväisinä ja vähän henkistyneinä haettiin tytöt vanhainkodista kotiin. Jukka.

Idioottirinki...ou nou