Oltiin tänään Saukkolassa reenaamassa tottista. Mieleeni juohtui, että harva asia on oikeesti yhtä hauskaa kuin pk-tottis. Saa huutaa kentällä melko estottomasti elävälle olennolle, ei kuitenkaan ohjaajalle, ellei se sitten huuda samalla tavalla takaisin. Saa käyttää pakotteita ainakin vähän. Saa komentaa maahan, tänne, sivulle seuraa jne...ja ehkä vähän kir... ja sitten syödään makkaraa ja harrastetaan köydenvetoa tai pelataan pallolla. Kyllä tuollaisissa treeneissä sielu lepää, kun pääsee ilmentämään todellista minäänsä ja pätemään ihan surutta hauvansa kanssa. Elikkäs meillä oli Nassen kanssa hauskaa reeneissä.

Treenattiin tänään hyppyjä, luoksetuloa, eteenlähetystä, noutoa. Noudossa oli erityisen hauskaa, Nasse ei hievahdakkaan ilman apuja. Tarttee joko nyökkäystä tai räpylän pitää värähtää tai polvien notkahtaa, siis jotakin. Vaikkei Nasse olevinaan katso yhtään päin, niin kyllä se vaan sen avun jääräpäisesti odottaa. Apuja siis hiotaan pois. Ja muutenkin kaikenlaista ruuvaamista ja huutoa kyllä kentällä vielä riittää, jos vaan ääni kestää eikä kukaan kanna meitä kentältä pois. Hulluinta on että Nasse tykkää moisesta toiminnasta, taitaa olla kanssa sitä äijäenergiaa sisällä. Jukka.