Nukkuvaa pirua ei sovi herättää. Velmun mielestä hyvä nukkumispaikka on esimerkiksi ruoka- ja vesikupin välinen alue.

Välillä pötkötellään ihan petillä, pää saattaa jäädä roikkumaan tosin. Ja kasa pehmoja on aina messissä.

Se, että saisi Velmusta jonkin hienon seisomiskuvan, on haave vain. Minun pitäisi oikeasti satsata vihdoinkin parempaan putkeen niin, että pääsisi kuvailemaan kauempaa. Tämä lähikontakti tuottaa yleensä vain kuvia, jossa koira juoksee minua päin tai poispäin.

Mutta tässä jo näkyy, että pennunpallerosta alkaa kehittyä pieni koira. Olen yllättynyt, että Velmu jaksaa jo tehdä jonkinmoisen lenkinkin metsässä. Paras systeemi on ollut se, että Nasse on minulla juoksuvyössä ja Juttu ja Velmu juoksevat vapaana. Tämä yksikkö kyllä edellyttää rauhallista metsäpolkua tms. muuten meitsi lentää nurin, kun yritän pysyä pystyssä pennun vilistäessä jalkojen lähellä.

Velmu on ollut kyllä kovassa koulussa isojen koirien kanssa. Vastoin ennakko-odotuksiani Juttu on ollutkin loppujen lopuksi se, joka osaa olla rennommin pennun kanssa. Ne voi jättää huoletta kaksistaan tarhaan. Nasse on jotenkin ihan liian raju. Olen kyllä yllättänyt Nassen ja Velmun yrittämässä jotain leikintapaista, kun olen ikkunasta seurannut. Voihan se olla, että juuri ihmisen läsnäolo aiheuttaa mustasukkaisuutta siinä määrin, että keskenään koirat osaavat olla rennommin, kun ei tarvitse tapella huomiosta.

Eilen illalla vein Velmun Annin bostoninterriereitten kanssa leikkimään. Rakkaat bostonit leikittivät Velmua nätisti. Saapahan pentu kokemuksia sellaisista aikuisista koirista, jotka eivät ole äkäisiä. Alkuun Velmu oli hieman varovainen, mutta leikki alkoi sujua lopulta itsekseen.

Jälkihommissakin on tullut käytyä. Me ollaan tehty nyt niin, että minä tallaan Nasselle jäljen ja Jukka Jutulle. Jälkien vanhetessa Velmu tekee makkararuutua. Pieni nenä tuhisee ja haravoi maastoa. Ja ruudun jälkeen väsyttää hirmuisesti, kun on niin raskasta.

Muistan joskus kauan sitten tehneeni Jutulle vastaavia harjoituksia. Juttu tajusi jäljestämisen niin nopeasti, että ruudusta siirryttiin oikeastaan suoraan jäljelle ilman makkarajälkeä. Mutta Juttu on Juttu. Eilen Juttu teki uun-muotoisen aika lyhyen jäljen, koska edellisellä kerralla vedettiin ihan kunnon pitkä jälki kuudella kepillä ja minusta Juttu ei oikein enää jaksanut lopussa keskittyä. Niin, onhan sillä tuota ikääkin jo, että olisikohan aika vähän hellittää.

Eilen meiltä hukkui jälki yhdessä polkuristeyksessä ja me selvitettiin tilanne yhdessä, ihmisen ja koiran välistä kommunikaatiota parhaimmillaan :) Kuvassa muuten näkyy minun legendaarinen pyykki-jälki-naruni. Siitä en luovu, se on minun ja Jutun juttu. Täytyy ehkä Velmulle hommata katu-uskottavammat vermeet. Nyt tosin sille ostetut valjaat ovat kohta liian pienet, vaikea arvioida sen kokoa.

Nasselle tehtiin oikein kunnon pitkä jälki. Metsässä tuuli ihan kunnolla ja arvelin, että jäljen vieressä mennään ja kepit jää. Toisin kävi! Kepit nousivat hienosti ja teiden ylitykset menivät varmasti. Eilen ongelmana oli yksi 90 asteen kulma, muut kulmat meni hienosti. Siitä kulmasta Nasse vaan posotti suoraan eikä siitä voinut mitenkään päätellä, ettei se ollut jäljellä. Minä jäin jäljen tekijänä vähän jälkeen ja seurasin tilannetta, pakko oli kutsua pojat takaisin ja loppujälki meni kulmineen ihan loistavasti. Eli tarkkuutta kulmissa pitää ehkä harjoitella seuraavaksi. Keppien ilmaisu oli eilen kymppisuoritus ja intoahan Nassella riittää vaikka muille jakaa. Jukka saa pidellä liinasta tosissaan. Ritva

Sen sijaan muita leikittäjiä on kyllä Velmulla ollut.

Hekku toi Velmulle lahjaksi ison kasan omia vanhoja lelujaan. Kiitos Hekku!

Camilla kävi leikittämässä Nassea ja yrittihän pienikin parhaansa mukaan osallistua.

Tällaiseen loikkaan menee Velmulta vielä aikaa, mutta Nasse näyttää mallia.

Velmun lempparipallo on vanha sählypallo. Sitä se jaksaa hakea ja purra voimakkaan murinan säestyksellä. Nasse on mustasukkainen kaikista palloista, mutta tämän se on antanut armollisesti Velmun käyttöön.

Muuten arki alkaa sujua meillä omalla painollaan. Velmu nukkuu jo isojen koirien kanssa alakerrassa eikä tarvitse ihmistä viereensä. Koiratarha on tuunailtu pennulle sopivaksi eli heti, kun säät sallivat, menee Velmukin päiväksi tarhaan muiden kanssa pihaa vahtimaan. Aamulenkin se tekee Jutun kanssa hihnassa kävellen kuin iso koira. Juttu on sille parasta mahdollista seuraa lenkillä; se näyttää mallia kuinka kävellään ihmisten ilmoilla. Sisällä tarpeitten tekeminen onnistuu paperille, mutta aina kun vaan mahdollista se menee kyllä ulos.

Ruokien suhteen Velmu on ollut mutkaton. Alkuun se vähän närppi ruoan kanssa, mutta nyt syödään kuppi tyhjäksi. Olen lisännyt ruokaa koko ajan, nyt täytyy huolehtia, että pentu saa varmasti tarpeeksi. Olen antanut nappuloiden lisäksi raakaa lihaa, jugurttia, ruoantähteitä, puuroa ja mitä nyt milloinkin. Samalla kaavalla mennään kuin Nassen kanssa.

Velmu on tavannut viikon aikana varmaan 50 ihmistä ja kaikki ovat ottaneet sitä syliin ja mussuttaneet sille. Agilityporukat on olleet aivan ihania, tuntuu että kaikki odottavat innolla, että näkevät mitä Velmusta tulee isona. Ei tuommoista söpöliiniä kukaan voi vastustaa. Ritva

Oltiin ajoissa aamusta asennossa paikalla ilmottautumassa. Mukana tsemppaamassa ja avustamassa Ritu ja Velmu.

Ensin lähettiin letkassa ajelemaan jäljille, pienehkö kisaporukka, kaksi alokasta ja neljä avokasta. Jäljet jäljestettiin ja käteen jäi kolme skebaa, kutonen mukana, joten sepä siitä, ei riitä pisteet taivaspaikkaan. Kisamaasto samankaltaista kuin missä harjoiteltukin, tämä oli tämän kesän neljäs jälki.

Esineruutuun mentiin tottakai ihan harjoituksenkin vuoksi. Nasse tarvitsi toisen käskyn ennenkuin muisti palasi, mutta sieltähän se lompsa sitten tuli että heilahti, esineruutua oli treenattu kaksi kertaa etukäteen.

Tottiksiin oltiin myös menossa, lappukin oli jo rinnassa ja jännitystä ilmassa.
Me oltiin Nassen kanssa vikassa parissa ja laukausten kumua oli Nasse jo kentältä kuunnellut. Kun otin Nassen autosta niin ei ollut rekulla mielitekoa kentälle, enempi oli autoon menossa luotisateelta suojaan, rauhan mies. Pyöräytin päätöksen mielessäni ja rekun autoon takaisin, tähän keskeytetään tämä jamboree.

Olin aluksi pahoillani Rottweiler Sulon puolesta kun ei pariksi sille ruvettukaan. Katteltiin miten Sulo pelittää, valitettavasti karkasi seuraamisesta paikallamakuussa olleen nartun luokse. Yrittivät uudestan ja karkasi uudestaan, Sulo pisti kisassa vallan ranttaliksi. Homma oli ihan hasta la vistaa, rekku laukkasi sinne ja tonne, kunnes saivat topattua. Kylmät väreet meni selkäpiissä, kun ajatuksen puolikkaalla visioin mitä olisi tapahtunut jos se olisi tullut Nassen päälle. Niitä oltais saatu vääntää rautakangella erilleen, todella tuuria ettei jouduttu tuohon soppaan pikku kätöstemme kanssa. Ongelmaa on tarpeeksi omasta takaa tämän laukaisu probleemin kanssa. Kisan jälkeen saatiin Nassen kanssa treenata kentällä, tämä meni erittäin hyvin ilman mitään pelkoja.

Viime syksyn rotumestiksissä Nasse otti häiriötä laukaisuista, seuran treeneissä asiaa koitettiin ratkaista, mutta valitettavasti tilanne meni huonommaksi ja meillä olikin käsissämme todellinen ongelma. Pidin noin kolmen kuukauden mittaisen treenitauon kaiken kaikkiaan. Aloitin harjoittelun hiljalleen itsekseen ja nyt oltiin päästy siihen, että Nasse on sietänyt laukaukset kentällä kun itse ammun + tehty tottikset + leikit päälle hyvässä hengessä. Kisassa oireet olivat nyt sellaiset, että päätin olla menemättä kentälle, mikä oli kyllä todella hyvä ratkaisu.

Meidän Takkutukkainen Velmumme oli mukana hangaroundina kisoissa Ritvan kanssa. Velmun laukaisuharjoittelu alkoi jo viime viikolla, kun Nassen kanssa treenattiin. Pikku mudimme pöllötteli kopsassaan autossa ihan repo rentona, sen laukaisuharjoittelut ovat siis alkaneet 8-viikkoisena, kyllä ihminen sentään voi vahingoista viisastua.
Kisat on aina jännä kokemus, ilmottautuminen, valmistauminen harjoitteluineen, ihan arkitottelevaisuuden parantumisenakin tämä kuitenkin taas hyödytti. Jukka.

Olen katsellut mudikoiria jo pidemmän ajan. Jokin niiden ulkonäössä ja räyhäkkäässä olemuksessa miellyttää minua. Pohdin monia eri rotuja ja jotenkin vaan aina palasin mudiin. Hovawartin olisin tietenkin ottanut, jos se olisi ollut järkevää; onhan meillä jo niistä kokemusta ja sopivan yksilön valinta olisi ollut suhteellisen helppoa. Mutta kyllä minun on se vaan myönnettävä, että kolmen ison koiran kanssa eläminen olisi ollut liian hankalaa enkä olisi voinut ottaa uroshoffia kuitenkaan Nassen takia. Uroskoiran halusin, koska minulla on jo narttuja ollut ja halusin vaihtelua.

Uuteen rotuun ja kasvattajiin tutustuminen on omanlaisensa prosessi. Minulle on kuitenkin tärkeää, että koirani tulevat suomalaiselta, vastuuntuntoiselta kasvattajalta. Tässäkin asiassa kävi lopulta hyvin, koska sopiva kasvattaja löytyi suht läheltä, Sammatista Sanna Laine-Evansin mudikennel Takkutukan.

Tässä on Velmun emä, Dio. Diolla oli huonoa onnea ja se sai kesken pentuajan kalkkikrampin ja oli kuolla siihen. Kuvassa sillä on paita päällä, etteivät pennut enää imisi niin paljoa. Dio on tuotu Tsekeistä ja se on taitava paimenkoira.

Velmun isästä, Taitosta, minulla ei ole kuvaa, mutta tässä linkki Oona Mäen ottamiin kuviin. Ja tässä vielä kuva pariskunnasta.

Dio on luonteeltaan mielestäni enemmän yhden ihmisen koira ja Taito taasen kaikkien kaveri. Molemmat suhtautuivat vieraisiin ystävällisesti, tosin Taito tuppautui syliin samalla tavoin kuin Nasse - olin myyty :)

Takkutukan Sanna näki vaivaa valitakseen minulle neljästä urospennusta sopivimman, sellaisen joka sopisi hoffien seuraan ja olisi paras kaveri minun monipuoliseen harrastuskirjoon. Loppujen lopuksi "sininen" pentu, työnimeltään Armas, valikoitui meille. Minä en tiennyt minulle tulevan pennun nimeä vasta kuin luovutuspäivänä, joten en sillä asialla päätäni vaivannut. Velmun oikea nimi on siis Takkutukan Velmu, hiton hyvä nimi puolisavolaisen, velmuilevan omistajan koiralle!

Tässä minä ehdottelen Velmulle, että lähdettäiskös Lohjalle?

Velmu ei kommentoi, vaan keskittyy tappamaan pehmojänistä.

Ensimmäinen ilta ja yö menivät totutellessa kaikkeen uuteen. Isot koirat murisevat pennulle, mutta varsinkin Nassea vaivaa uteliaisuus. Velmu taas ei ota turhia paineita, vaan osoittaa alistumista.

Tällä hetkellä vallitsevat siis vielä suhteellisen viileät välit.

Olen saanut töistä vähän vapaata, joten puuhastelen pari päivää kotosalla. Meillä käy varmasti vähän vieraita ja täytyyhän pentua käydä näyttämässä aksakavereille. Velmussa on selvästi aineksia puutarhurinhommaan.

Pelargoniaa pitää vähän maistaa, kuten myös multaa.

Velmun kotiutumisesta tulee varmasti raportoitua. Velmu kulkee mukanamme joka paikassa, joten kyllä se kaikille tutuksi tulee. Juttu ja Velmu sopivat lenkkikavereina toistaiseksi hyvin yhteen. Kummatkaan ei jaksa pitkiä reissuja. Kiva päästä puuhastelemaan oman koiran kanssa. Ritva