Kummallakin koiralla on ollut vuosisadan hirvein karvanlähtö. Juttu on aivan karvaton ja sitä palelee kovalla pakkasella. Nassea ei palella ehkä koskaan. Minusta tuntuu, että sille voisi laittaa ylimääräisen jääannoksen selkään tai ainakin päähän. Nassella aina kuuppa kuumenee, kun se yrittää tehdä ratkaisuja pienessä päässään.

Juttu käyttää Hessu-setterin vanhaa takkia, jonka on tehnyt rakas ystäväni Kirsi. Takki on jo kovia kokenut ja se hajosi juuri metsälenkillä, mutta minä harsin sen kokoon ja se toimii taas. Juttu on käyttänyt takkia vanhoilla päivillään myös tarhassa, jos on ollut lähellä nollaa. Pakkasilla en ole raatsinut laittaa koiria tarhaan Jutun takia. Nasse taas on päättänyt, että hän ei yksin tarhassa ole ja piste. Se mellastaa siellä keskenään vaikka kahdeksan tuntia putkeen ja se ei oikein passaa näin taajamassa.

Nassen suureksi kauhuksi ostin myös sille takin. Ajatuksena on käyttää tätä Jutulle tarpeen mukaan ja ehkä sitten myös Nasselle, kunhan siitä tulee vanha. Nasse ei todellakaan pidä mistään pukineista. Miksei takkia voisi silläkin käyttää silloin, kun se joutuu odottelemaan autossa treenivuoroa.

Juttu on tottunut olemaan tarhassa pienestä pennusta asti. Kesällä tarha onkin aivan ykköshomma, mutta kesään on vielä aikaa. Aikuiset koirat viihtyvät kyllä hyvin sisälläkin. Tarhastamme puuttuu jonkinlainen katos. Vanhassa paikassamme koppi oli suuren katoksen suojissa ja sen alla oli suosittu vahtipaikka. Katsotaan sitten keväällä saammeko jonkinlaisen sisustusinnostuksen ja alamme kehitellä tarhaa mukavammaksi.

Ritva

Joulut tuli ja meni ja muutkin juhlat saatiin onnistuneesti pulkkaan. Nyt on alkanut tavallinen elämä ilman opiskeluita. Ja se maistuu, ah, niin ihanalta! Siispä heti ekana vapaapäivänä koiraharkkoihin.

Saimme vielä kerran Rosan avustuksella treenailla megahallissa Konalassa. Porukka oli suunnilleen sama kuin joulukuussakin. Ja ruokaa oli katettuna taukotilaan mittavasti. Karjalanpiirakoita, omenapiirakkaa, banaanikakkua, konvehteja, irtsareita, kananmunia, kahvia... vähän kyllä tuli mieleen, että koiraihmiset kokoontuvat suljettujen ovien taakse syöpöttelemään ja pitämään hauskaa. Mutta kyllä me treenattiinkin, ihan oikeesti :)

Alli-palli-pakana oli saanut rohkeutta roppakaupalla viime kerrasta ja uskalsi lähteä etsimään maalimiestä.

Indy näytti, miten homma hoidetaan tyylillä. Oli ihanaa nähdä jälleen kerran, kuinka innoissaan vanha koirakaarti nuuskutteli menemään. Indy, Alpo ja Juttu ovat jo kohta 11-vuotiaita...niin se aika rientää.

Jutulle paras maalimies oli tietenkin Camilla. Huomatkaa tanakka haara-asento.

Seuraavissa kuvissa ei ole sitten mitään aiheeseen liittyvää. Tämä porukka saa meidät kaikki sekoamaan.

Lällälällälieru, hyvää uutta vuotta kaikille! Pitäkäähän hauskaa koirienne ja koirakavereidenne kanssa. Ritva

Ja koska Jutusta ei ole koskaan tarpeeksi kuvia, niin nyt korjataan tilannetta. Kiitos Maisa!

Hitsit, että ollaan tärkeen näköisiä kummatkin.

Kaikki koirat haistelivat tässä kohdassa erityisen kauan. Maalimiehen haju tuli jännästi aivan sivusta ja koirien täytyi etsiä tosissaan.

Katja kuitenkin löytyi helposti.

Niinkuin Teea sanoisi: ei ihan menny ku Strömsössä. Hauskaa oli kuitenkin!

Roosa ja Masi sekä Indy ja Jedi ilahduttivat kaveriporukkaa kutsumalla meidät rakennushakuharkkoihin Konalaan. Käytössämme oli suljettujen porttien takana "miljoona" neliömetriä etsittävää tilaa, jep jep ja kohta pääsivät rekut kaasuttelemaan ja käyttämään nokkaansa toden teolla.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ekana pari kokenutta koiraa, sitten pentuja ja lopuksi taas kokeneempia.

Mukana meiningissä olivat myös Hämeenlinnasta saakka tuksuttaneet Pekka ja Maisa kera Alpon ja Allin. Sanni ja Teea, joilla mukana Riemu, Srela ja Sinko joka on vasta ihan pikku sinko.

Maisa ja Pekka olivat varustautuneet runsain eväin leivänpaahdinta unohtamatta.

Porvoosta vaelsi Kathrina kera Alman, Majjan ja vanharouva Hildan. Haliberni Dumbo oli tuonut mukanaan emäntänsä Hilkan. Katja tuli kera nuoren ja vetreän Valtterin.

Valtteri tutki paikkoja nuoruuden innolla. Katsokaa, mitkä tilat!

Treenit etenivät hyvässä järjestyksessä, nuorille koirille rakennettiin positiivisia kokemuksia oudosta, uudesta tilasta ja ihmisistä. Kokeneemmille koirille saatiin hyvin haastetta.

Ikiteinit Maisa ja Alpo!

Nasselle oli kolme maalimiestä jemmassa ja saatiin käydä ja haravoida tilaa ihan mittavasti. Todella mukavaa yhteistyötä Nassen kanssa. Sateisena ja myrskyävänä päivänä oli mukava treenata sisällä lämpimässä tilassa.

Ensin Nasse saa "kalibroida" nenänsä uuteen hajumaailmaan.

Alueen perkausta. Eka maalimies löytyi kierreportaiden alta. Toinen maalimies lähetti niin voimakkaan hajusignaalin, että Nasse pysähtyi kuin seinään ja nosti kuononsa kohti kattoa...ja sitten mentiin häntä pyörittäen takapuolta! Kathrina löytyi!

Kolmas maalimies oli haasteellinen löydettävä, koska se lymyili kaapissa.

Eipä hätää, kaverit auttaa.

Juttu teki Ritun kanssa vakuuttavaa työtä iän tuomalla arvokkuudella.
Ja eväät ne on aina tärkeä elementti näissä harjoituksissa, näytti kaikilla riittävän kaikille, sekä ihmisille että koirille, eihän sitä muuten jaksaisi haukkua. Jukka

Oli aivan mahtavaa päästä jälleen kisaamaan superhovawartin Nassen ja tietenkin superkepo Jukan kanssa. Juttu jätettiin kotia vahtimaan :)

Emme ole kisanneet kakkosissa kuin kolme virallista lähtöä, niistä kaksi on ollut hyllyä ja yksi tulos, joka tulikin oikeaan paikkaan rotumestiksissä keväällä. Eli tämänpäiväinen saldo kaksi tulosta +9.37 (aikavirhe 4.37 ja yksi ratavirhe) sekä +8.13 (aikavirhe 3.13 ja yksi ratavirhe) on aivan hienoo!

Tässä kisafiiliksiä, odotellaan radalle pääsyä poski vasten poskea:

Tuomarina kisoissa oli Minna Räsänen ja ratamestarina hoffiagimies Bror Svarfar. Tuomari oli suunnitellut aika vauhdikkaat radat, etenemät olivat 3.3 ja 3.5 m/s, Nasse suhaili 3.04 ja 3.20 vauhdilla eli hieman jäätiin ihanneajoista. Mutta lennokkuudesta olisi minusta voinut antaa jonkun lisäbojon, kun ottaa huomioon Lentävän Norsun massan. Osa rimoista oli muuten aivan tapissaan.

Nasse näyttäisi nauravan tässäkin. Jätkä oli kyllä aivan vireessä, mutta valitettavasti jäimme parhaille selvästi. ATT:n halli on samanlainen kuin mitä Lägiin on suunniteltu tulevaisuudessa. Vaikka matto on aivan varmasti paras mahdollinen, niin mielestäni se ei ole läheskään hiekan veroinen. Meistä myös huomasi sen tosiseikan, että treenit vedetään pienessä tilassa ja pitkä kenttä oli meille aikamoinen haaste. On tietysti upeaa saada juosta ja ohjata keltaista hurjimusta.

Edistystä meillä on tapahtunut kontakteissa, loikkimisesta ei ole enää tietoakaan. Samoin alkuvirittelyt sujuvat jo rutiinilla. Tämänpäiväiset radat olivat kyllä lähtöjen suhteen meille optimaalisia, ei mitään turhia kikkoja.

Eka rata oli huonompi ja se näkyy vauhdissakin. Tein yhden karmaisevan ohjausvirheen ja Nasse joutui kääntämään koko ruhonsa yllättäen toiseen suuntaan, kuin oli ajatellut. Toisella radalla sain käskytyksen toimimaan paremmin ja muistin oikeasti ohjata. Kummallakin radalla virhe tuli esteen ohituksesta eli ohjaus ontui niiltä osin. Kilpailijana minulla on vielä paljon opittavaa, ainakin se että pitää keskittyä loppuun asti. Toisen radan virhe tuli sillä kuuluisalla viimeisellä esteellä ja minulta pääsi suusta kuuluvasti perisuomalainen kirosana p...le.

Hieno päivä ja saatiin me sentään pokaali ekan radan kolmannesta sijasta! Ritva

Yleensä ihmisillä on ongelmana se, antaisiko koiralle jotain ihmisille tarkoitettua lääkettä. Mutta oletteko kokeilleet toisinpäin?

Eihän tämä Jutun vatsavaivaan auttanut, koska se ei ollut närästystä, mutta minulle auttoi :) no joo, herkkähipiäisille kerrottakoon, että kyllä tämä oli ihmisilläkin käytössä oleva lääke.

Agilityrintamalla puhaltavat taas uudet tuulet. Olen käynyt kuunteluoppilaana Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssilla, joten meidän koiratkin saavat tehdä uusia harjoituksia. Vanhat menevät ihan rutiinilla ja olinkin toivonut vähän eri näkökulmaa treeneihin. Vapun kurssin myötä olen oppinut havainnoimaan paremmin koiran pään asentoa hypyllä; selkähän tulee pään jatkona. Toinen suuri ahaa-elämys on ollut ymmärtää, kuinka tärkeää on saada koira hyppäämään yhtä vahvasti kummallakin puolella. Jos koira ponnistaa heikommin toisella takajalalla, kostautuu se esimerkiksi takaakierroissa, jossa koira joutuu ponnistamaan yhdellä jalalla ja taipuneena. Kaikkihan ovat toispuoleisia, mutta hyppyharjoituksilla yritetään saada koira tasapainoiseksi. Hyppykurssilla on ollut koiraoppilaina hyvin erilaisia ja erikokoisia koiria. Koiran rakenteesta johtuvat heikkoudet tekniikassa ovat tulleet hyvin esille. Onneksi kaikki ongelmat ovat vain voitettavia haasteita.

Kurssista innostuneena menin heti kentälle testaamaan. Hyppyharjoituksena tein okserin lähestymisen arviointia. Laitoin apuesteen niin, että askel sopii automaattisesti oikein. Tätä tehtävää Nasse ei pitänyt minään ennenkuin este oli korkeimmillaan. Kesällä epiksissä radalla oli okserilta jyrkkä käännös ja Nasse tiputti riman. Okseria ei tule harjoiteltua tarpeeksi usein.

Tässä kuitenkin suurinta huutoa maailmalta by Juttu: haukkukontaktit ;)

Nasselle olen kesästä asti opettanut uudenlaista kontaktityyliä, jossa koira tarjoaa leukaansa maata kohti. Tätä ei kauaa harjoiteltu, kun Nasse alkoi ryöstää kontaktiesteille. Nyt se viilettää alastulossa kuin jättikokoinen bordercollie ja nyökkii päällään hiekkaa. Tästä kehittyy vähitellen juoksukontakti.

Meidän agitreenit eivät ole mitään ilman keppejä. Lempparii!

Iltaisin meillä tehdään kaikki voitava, että ruoka-annosta saataisiin aikaistettua. Meidän pieni sylikoira! Ritva

Nyt on harjoittelua ajettu alas, jonkinlainen syystauko ihan töistäkin johtuen.

Viime Sunnuntaina käytiin omalla porukalla tekemässä jäljet Karnaisissa Jantoniemen puolella, Ritu teki Nasselle jäljen n. 600 metriä, 6 esinettä/keppiä, seitsemän kulmaa.

Vau mikä meno mikä meininki, Nasse veti nokka maassa kuin viritetty puutarhatraktori. Hillitöntä rytöä, jonka läpi mentiin liina kirskuen. Mahtava lopetus tämän kesän jäljille, oltiin Ritun kanssa hämmästyksestä hiljaa. Tämmöstä voimaa ja tarkkuutta ei ole vielä ollutkaan, ajattelin että "tälläisellä jäljestyksellä alkaisi jo joku löytymäänkin."

Käytiin tänään Tammisaaressa retkellä ja otin tottista urheilukentällä, Nasse tarjosi kelvollista kontaktia ja rentoutui kohta tehdessä. Eteenlähetystäkin viriteltiin niin, että harjoituksesta voi puhua.

Esine oli ennen rotumestiksiä siinä hantissa, että sitä ei harjoitella yhtään ettei motivaatio karkaa, jälki olisi nyt samassa kunnossa. Tottis jos vielä aukeaa samalla tasolle, niin hyvä olisi.

Tämän vuoden kehitys tapahtui jäljestämisessä, merkatuista jäljistä on siirrytty merkkaamattomiin jälkiin. Tottis antaa vielä odottaa valmistumistaan vaikka aina välillä välähteleekin. Jukka.

Olemme saaneet asua kokonaisen vuoden tässä kauniissa, puiden ympäröimässä talossa. Yksi omenapuista on mielestäni aivan ylitse muiden; sen koko, sen mittasuhteet, rungon paksuus ja omenien maku ovat omaa luokkaansa. Talon papereiden mukaan se on istutettu vuonna 1952 ja lajike on kaneli. Sen leikkausta oli laiminlyöty 10 vuoden ajan ja jouduimme tekemään aika radikaalin saksimisen maaliskuussa.

Kauhia kasa oksia, arvelimme että kuoleekohan puu. Kevät näytti, että toisin kävi.

Katsokaa tätä omenien määrää! Puun oksat aivan notkuivat.

Aivan varovaisenkin arvion mukaan omenoita tuli 10 banaanilaatikollista.

Kiitoksia, kaunis puu. Lepää vain yksi välivuosi, jos haluat.

Kaverikoiratapaamisessa tapahtunutta:
Meillä oli vanhuksien taputeltavina kolme koiraa. Yhtäkkiä oviaukon ohi käveli joku aivan tuntematon ihminen koiransa kanssa varmaankin matkalla tervehtimään jotakuta asukasta. Ja tämähän ei kyllä Jutulle sovi! Eräs vanhuksista oli juuri rapsuttamassa Juttua niin, että hänen kätensä olivat Jutun kylkien kummallakin puolella. Juttu haukkui vierasta koiraa kumeasti ja vanhus alkoi nauraa hekottaa, koska hänestä oli ihmeellistä, miten koiran haukkuminen tuntui oikein käsissä värähtelynä. Tätä ilmiötä oli pakko demota myös toisen vanhuksen kohdalla. Ihmeellistä, kuinka jostain omituisen pienestä asiasta voi olla iloa ja se voi olla erikoinen elämys.

Tällainenkin keskustelu käytiin:

-mikä tän nimi on?
-Juttu
-onks se sun aivan ikioma?
-on joo
-aijaa, onks se kuusi vuotta?
-no kuule ei, Sylvi tuossa vieressä on kuusi vuotta, mutta Juttu täyttää talvella jo yksitoista eli se on jo vanha
-oleksä koskaan ajatellut, kun tämän otit, että sun täytyy joskus luopua siitä? Meinaan, kun se näyttää olevan sulle niin tärkeä.
-niin, kyllä mä sen tiedostin jo sen ottaessani...koiran elämä on niin lyhyt.

Ritva

Sunnuntaiaamuna harmitti, kun Hesarin koiraurheilua-palstalla ei ollut mitään mainintaa Hovawarttien rotumestaruuskisoista, pöh. Meistä paikallaolleista tilaisuus oli äärimmäisen jännittävä, jopa kutkuttava. Tilaisuus sisälsi sopivassa suhteessa draamaa, tragediaa ja komediaa. Tottiksen tuomari ei ollut tuon komediallisen puolen ystävä tässä yhteydessä.

Osallistuttiin Nassen kanssa alokasluokan jälkikokeeseen, koiria yhdeksän kappaletta, tultiin toiseksi. Jäätiin 2 pistettä JK 1:stä, eli tottis 68 pistettä, maasto 155 yht 223 pistettä. Harmittaako? No nääs ja nääs, ekat kisat ja klaarattiin kaikki osiot niin, että pisteitä tuli enemmän tai vähemmän.

Tottiksessa tapahtunutta: Nasse nousi paikallamakuussa seisomaan heti jätettyäni sen ja huomasi itse, että ou nou, ei hyvä. Jäi niille sijoilleen 10 minuutiksi, ei kuulemma siirtänyt tassuakaan. Se suoritti siis paikallaseisomisen, saatiin siitä arvosana hyvä, muistaakseni.

Seuraamisen yhteydessä laukaisuista otti häiriötä ja pompsahteli ilmaan, yritti kai väistellä luoteja. Esteillä takaisinpäin hyppely ei innostanut ja eteenlähetyksessä lähti eteen, kaarsi sivulle, tuli takaisinpäin jolloin komensin maahan aatellen, että "antaa olla."

Jäljellä tuomarit saattelivat meidät janalle ja hyvästelivät ja opastelivat.

Lähetin Nassen matkoihinsa, lähti oikealle kaartelemaan ja tuomari huutelemaan takaisin janalle. "Huh että mitä", no eikun rekku taas liikkeelle ja kohtahan se taas sinne oikealle tunkuaa.

Ajattelin sen hätäpäissäni takaisin jo riuhtaista, että väärään suuntaan varmaan rekku uunouksissaan koittaa painaa. Seurasin kuitenkin, kun kerran koiraa pitää jäljellä seurata, ja voihan hitsi ja vitsi keppi löyty ja toinenkin. Jossain vaiheessa aattelin, että kenenköhän radalla sitä oikein ollaan, mutta mennään nyt, tämä on tosiaan sitä koiraurheilua kun törmättiin sellaseen rytöön, ettei kuunaan siitä mikään jäljentekijä olisi mennyt. Kun olin varma, ettei jäljellä olla, niin suunnistin takaisin kohti lähtöaluetta. Lähetin Nassea vielä uudestaan jäljelle, muttei tuo näyttänyt enää tulta ottavan, joten pillit pussiin ja tuomareitten luokse vähän nöyränä poikana. Ja tähän kaikkeen aikaa meni vain 10 min, pulssi oli valmaan miljoona.
No kun siinä tuomareille kapuloita taskusta keräsin niin huomattiin, että kyllähän niitä siinä tohinassa neljä kuudesta löydettiin ja yksi oli se viimeinen kaupan päälle. Eli kyllä me se jälki kuljettiin, kaksi skebaa vaan jäi matkalle. Hyväksihän tuo lopulta kääntyi, mitäs sitä turhaan hermoilin.

Esine-etsintä sujui ihan kun sitä olisi harjoiteltu, lähetin Nassen keskeltä, eteni hyvin ja löysi ja toi samantein. Tuomari virkkoi että 30 pistettä enempää hän ei pysty antamaan vaikka haluaisikin, no kiitos kauniista ajatuksesta kuitenkin niin ja pisteistä tottakai.

Tässä kuvassa Nassen serkkupoika Rossi (Dumhunds Kerberos) ja Kaisa täydellisesti sujuneessa esineruudussa.

Kiitokset Emolle ja Vekulle majoituksesta, muonituksesta ja ystävällisestä seurasta. Jäljen tuomarit ansaitsevat erityiskiitoksen ystävällisyydestään. Ritva ansaitsee ansiomitalin mukana olemisesta flunssan kourissa. Jutun kanssa tsemppasi ja auttoi koko pitkän päivän, kisat kestivät kaikkineen noin kahdeksan tuntia. Kathrinalle myös kiitokset ruokahuollosta huolehtimisesta.

Kisoissa olo jotenkin yhdistää toisten kilpailijoitten kanssa. Sitä huomaa aidosti tsemppaavansa jotakin ja on aidosti pahoillaan, kun jonkun suoritus menee alakanttiin siihen nähden mitä se selvästikin voisi olla. Alokasluokan tottiksen pisteet eivät olleet hyvät kenelläkään. Parhaalla 71 ja meillä seuraavana 68, sentään 9 koirakkoa.
No nythän sitä taas valkeni, että mitä tarttis tehdä, seuraava koitos on noin kuukauden päästä. Oma haave jäi kahden tottis pisteen päähän tällä kertaa. Riittää siis askarreltavaa. Jukka.

Viikko enää hoffien pk-mestiksiin ja Jukan ja Nassen ekaan viralliseen tosikoitokseen. En tiedä miksi, mutta minuakin jo jännittää etukäteen koko touhu. Näin agi-ihmisenä kun on tottunut agikisaamiseen, niin pk-kisojen odottaminen tuntuu erilaiselta. Niin paljon joutuu satsaamaan yhteen kisaan ja pienen virheen takia koko homma voi mennä puihin. Kisoja kun ei vaan ole joka viikko.

Kävimme perjantai-iltana tekemässä kummallekin koiralle pitkät jäljet. Jutulle tuli neljä keppiä, kulmia ja mutkia ihan reilusti ja pituuttakin mukavasti. Ja mitä tekee meidän mummo-teräsmummo-hoffitäti! Jäljestää nenä maassa kuin eläin, nostaa kaikki kepit ja painaa menemään niin, että pyykkinaru viiltää minun sormia.

Nasselle myös pitkä jälki yhdellä tienylityksellä, neljä keppiä yhdellä kissanruokaa, lippahattu ja loppupalkaksi punainen tyyny. Nasse jäljestää korkeammalla nenällä kuin Juttu eikä niin tiiviisti. Kulmissa se hieman "hukkuu", mutta selvittää ne hyvin. Kaikki kepit nousevat, kuin myös lippahattu, kissanruoat vedetään parempiin suihin ja punainen repimistyyny viedään autolle asti häntä korkealla.

Tästä on hyvä suunnata mestiksiin! Toivottavasti pojat onnistuvat ja saavat tuloksen.

Ritva

Mihin poronpolku meidät vie...?

Lähdimme Nassen kanssa lauantaina tekemään päivävaellusta. Kohteena Loppi-Pilpala akselilta löytyvä Luutaharjun Samo niminen reitti joka yhdistyy Poronpolkuun ja isompaan Ilves-reitistöön.

Tehtiin neljän tunnin vaellus yhdeltä seisomalta, mitä nyt Nasse jorpakossa muutaman kerran plutasi. Nasse näyttää valmistautuva ensi viikonlopun kisoihin ihan itsekseen, tuli ja tarjosi seuraamista kera katseen ja kontaktin useammankin kerran. Epäilen että saatavilla olleilla makkaran palasillakin kyllä osuutensa asiassa oli.

Tänään sunnuntaina lähdettiin tottiskentälle katsastamaan että mitä meillä oikein on kasassa tällä tottelevaisuuspuolella. Henkilöryhmäksi kaappasin mukaan, "viattoman sivustakatsojan" ,lankomiehen joka oli tulossa lenkille mukaan mutta joutuikin kärvistelemään ensin tottiksissa.

Tein koko kaavion, noudot ja eteenlähetys ilma leikkejä tai välipalkkoja ekan kerran about vuoteen. Nyt katsastettiin että mitä meillä oikein on kasassa. Puutteita on, esteillä edistää, istumaanmeno on muuttunut Nasselle tuntemattomaksi käsitteeksi tässä kontekstissä ja eteenlähetyksessä edelleen virkkaamista.

Mutta sitä mitä on haettu niin tässä sitä ja se nyt oli, Nasse hereillä,energisenä ja kontaktissa ja koko ajan.

Meni sitten kisat miten tahtoo niin nyt olen ainakin itse nähnyt että tehty työ tuotti tuloksen.

Ensi viikolla kevyet treenit, "varma jälki" ja kevyet tottikset. Treenaamalla on nyt hyvät mahikset lähinnä sössiä mitä on saatu kasaan kun hitsata mitään uutta ja hienoa kasaan.Jukka.

P.S Onnea myös kaikille muille kisaan lähteville, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tekemään sellaisen "itsensä näköisen"suorituksen.Ja esittämään parasta itseään.

Kathrina ja Emo järjestävät vuosittain mukavan koiratapahtuman tai oikeastaan leirihän se on. Paikkana on vanha leirikeskus Pyhällössä. Leiriohjelman yhteydessä palkitaan aina koetuloksia saaneet koirakot hopealusikoilla ja samassa yhteydessä Kathrina kertoo lusikoiden antamisen historian. Koska hän tai Emo eivät koskaan lapsena saaneet hiihtokilpailusta tai mistään muustakaan kilpailusta palkintolusikoita, niin he haluavat jakaa niitä nyt kasvattiensa omistajille. Nasse ja Jukka ovat jo kolme lusikkaa tienanneet ja nyt minäkin sain omani agilityn luokkanoususta Nassen kanssa.

Minulla itselläni on omat traumani kansakouluajan lusikkapalkinnoista. En meinaan minäkään koskaan saanut mitään lusikoita ja yleensä olin hiihtokilpailuissa viimeinen. Tässä näyte seitkytluvun muodista, kuvassa Ritva ja kappale kadonnutta Espoota. Jos samasta paikasta otettaisiin nyt kuva, siinä olisi neljä omakotitaloa enemmän.

Ja se minun lusikkatarinani: Hiihdimme kilpaa parilähtöinä Pitkäjärven jäällä ja vuosi oli ehkäpä 1972. Lähdössä taistelin itseni liikkeelle ja sivakoin märällä lumella sen kuin vain pystyin. Huomasin, että parini alkoi jäädä ja suureksi yllätyksekseni olin ennen häntä maalissa! Olin niin onnellinen, en ollut ihan viimeinen! Kun pääsimme koululle, siellä jaettiin lusikat menestyneille. Istuin pulpetissani tyytyväisenä suoritukseeni. Kun muita tuloksia sitten luettiin, opettaja oikaisi tyytyväisyyttäni ja kertoi, että parini ei olisi hävinnyt minulle, jos olisin laskenut hänet vain ohitse.

Niin että kiitokset Kathrina lusikasta, se tuli tyytyväiselle kilpailijalle!

Leiripäivät menivät mukavasti agilityihmisten kanssa puuhaillessa. Juttukin pääsi näyttämään vanhusagilityä.

Aika hieno hyppy 10-vuotiaalta.

Kepit menee paremmin kuin nuorena.

Ja lopuksi tietysti juustoa palkaksi.

Sain myös otettua Jutusta ja sen siskosta yhteiskuvan. Siskosten lämmin suhde näkyy kuvassa ;)

Mahtava leiriviikonloppu on sitten takanapäin, toivottavasti päästään ensi vuonna uudestaan. Ritva