Velmu ei ole ollut meillä kuin pari viikkoa ja nyt jo tuntuu, että ainahan se on ollut täällä. Välit isoihin koiriin on parantuneet, mutta edelleen viileät. Velmu kyllä yrittää parhaansa mukaan madella hoffien edessä, mutta vielä ei ole otettu suurta askelta ja ryhdytty yhteiseen leikkiin.

Sen sijaan muita leikittäjiä on kyllä Velmulla ollut.

Hekku toi Velmulle lahjaksi ison kasan omia vanhoja lelujaan. Kiitos Hekku!

Camilla kävi leikittämässä Nassea ja yrittihän pienikin parhaansa mukaan osallistua.

Tällaiseen loikkaan menee Velmulta vielä aikaa, mutta Nasse näyttää mallia.

Velmun lempparipallo on vanha sählypallo. Sitä se jaksaa hakea ja purra voimakkaan murinan säestyksellä. Nasse on mustasukkainen kaikista palloista, mutta tämän se on antanut armollisesti Velmun käyttöön.

Muuten arki alkaa sujua meillä omalla painollaan. Velmu nukkuu jo isojen koirien kanssa alakerrassa eikä tarvitse ihmistä viereensä. Koiratarha on tuunailtu pennulle sopivaksi eli heti, kun säät sallivat, menee Velmukin päiväksi tarhaan muiden kanssa pihaa vahtimaan. Aamulenkin se tekee Jutun kanssa hihnassa kävellen kuin iso koira. Juttu on sille parasta mahdollista seuraa lenkillä; se näyttää mallia kuinka kävellään ihmisten ilmoilla. Sisällä tarpeitten tekeminen onnistuu paperille, mutta aina kun vaan mahdollista se menee kyllä ulos.

Ruokien suhteen Velmu on ollut mutkaton. Alkuun se vähän närppi ruoan kanssa, mutta nyt syödään kuppi tyhjäksi. Olen lisännyt ruokaa koko ajan, nyt täytyy huolehtia, että pentu saa varmasti tarpeeksi. Olen antanut nappuloiden lisäksi raakaa lihaa, jugurttia, ruoantähteitä, puuroa ja mitä nyt milloinkin. Samalla kaavalla mennään kuin Nassen kanssa.

Velmu on tavannut viikon aikana varmaan 50 ihmistä ja kaikki ovat ottaneet sitä syliin ja mussuttaneet sille. Agilityporukat on olleet aivan ihania, tuntuu että kaikki odottavat innolla, että näkevät mitä Velmusta tulee isona. Ei tuommoista söpöliiniä kukaan voi vastustaa. Ritva

Alotimme Nassen kanssa kisakauden hyvissä varhain näin toukokuun alussa. Tuloksena valitettavasti keskeytys tällä kertaa, sekin on nyt koettu. Kisaosoitteena oli PK-teamin kenttä Påminnessa ja jälkimaastot Fiskarsin mailla, tuomarina Kauko Makkonen.

Oltiin ajoissa aamusta asennossa paikalla ilmottautumassa. Mukana tsemppaamassa ja avustamassa Ritu ja Velmu.

Ensin lähettiin letkassa ajelemaan jäljille, pienehkö kisaporukka, kaksi alokasta ja neljä avokasta. Jäljet jäljestettiin ja käteen jäi kolme skebaa, kutonen mukana, joten sepä siitä, ei riitä pisteet taivaspaikkaan. Kisamaasto samankaltaista kuin missä harjoiteltukin, tämä oli tämän kesän neljäs jälki.

Esineruutuun mentiin tottakai ihan harjoituksenkin vuoksi. Nasse tarvitsi toisen käskyn ennenkuin muisti palasi, mutta sieltähän se lompsa sitten tuli että heilahti, esineruutua oli treenattu kaksi kertaa etukäteen.

Tottiksiin oltiin myös menossa, lappukin oli jo rinnassa ja jännitystä ilmassa.
Me oltiin Nassen kanssa vikassa parissa ja laukausten kumua oli Nasse jo kentältä kuunnellut. Kun otin Nassen autosta niin ei ollut rekulla mielitekoa kentälle, enempi oli autoon menossa luotisateelta suojaan, rauhan mies. Pyöräytin päätöksen mielessäni ja rekun autoon takaisin, tähän keskeytetään tämä jamboree.

Olin aluksi pahoillani Rottweiler Sulon puolesta kun ei pariksi sille ruvettukaan. Katteltiin miten Sulo pelittää, valitettavasti karkasi seuraamisesta paikallamakuussa olleen nartun luokse. Yrittivät uudestan ja karkasi uudestaan, Sulo pisti kisassa vallan ranttaliksi. Homma oli ihan hasta la vistaa, rekku laukkasi sinne ja tonne, kunnes saivat topattua. Kylmät väreet meni selkäpiissä, kun ajatuksen puolikkaalla visioin mitä olisi tapahtunut jos se olisi tullut Nassen päälle. Niitä oltais saatu vääntää rautakangella erilleen, todella tuuria ettei jouduttu tuohon soppaan pikku kätöstemme kanssa. Ongelmaa on tarpeeksi omasta takaa tämän laukaisu probleemin kanssa. Kisan jälkeen saatiin Nassen kanssa treenata kentällä, tämä meni erittäin hyvin ilman mitään pelkoja.

Viime syksyn rotumestiksissä Nasse otti häiriötä laukaisuista, seuran treeneissä asiaa koitettiin ratkaista, mutta valitettavasti tilanne meni huonommaksi ja meillä olikin käsissämme todellinen ongelma. Pidin noin kolmen kuukauden mittaisen treenitauon kaiken kaikkiaan. Aloitin harjoittelun hiljalleen itsekseen ja nyt oltiin päästy siihen, että Nasse on sietänyt laukaukset kentällä kun itse ammun + tehty tottikset + leikit päälle hyvässä hengessä. Kisassa oireet olivat nyt sellaiset, että päätin olla menemättä kentälle, mikä oli kyllä todella hyvä ratkaisu.

Meidän Takkutukkainen Velmumme oli mukana hangaroundina kisoissa Ritvan kanssa. Velmun laukaisuharjoittelu alkoi jo viime viikolla, kun Nassen kanssa treenattiin. Pikku mudimme pöllötteli kopsassaan autossa ihan repo rentona, sen laukaisuharjoittelut ovat siis alkaneet 8-viikkoisena, kyllä ihminen sentään voi vahingoista viisastua.
Kisat on aina jännä kokemus, ilmottautuminen, valmistauminen harjoitteluineen, ihan arkitottelevaisuuden parantumisenakin tämä kuitenkin taas hyödytti. Jukka.

Meillä on uusi koira! Olen haaveillut omasta harrastuskoirasta koko hoitsukouluajan ja tässä se nyt on: Velmu.

Olen katsellut mudikoiria jo pidemmän ajan. Jokin niiden ulkonäössä ja räyhäkkäässä olemuksessa miellyttää minua. Pohdin monia eri rotuja ja jotenkin vaan aina palasin mudiin. Hovawartin olisin tietenkin ottanut, jos se olisi ollut järkevää; onhan meillä jo niistä kokemusta ja sopivan yksilön valinta olisi ollut suhteellisen helppoa. Mutta kyllä minun on se vaan myönnettävä, että kolmen ison koiran kanssa eläminen olisi ollut liian hankalaa enkä olisi voinut ottaa uroshoffia kuitenkaan Nassen takia. Uroskoiran halusin, koska minulla on jo narttuja ollut ja halusin vaihtelua.

Uuteen rotuun ja kasvattajiin tutustuminen on omanlaisensa prosessi. Minulle on kuitenkin tärkeää, että koirani tulevat suomalaiselta, vastuuntuntoiselta kasvattajalta. Tässäkin asiassa kävi lopulta hyvin, koska sopiva kasvattaja löytyi suht läheltä, Sammatista Sanna Laine-Evansin mudikennel Takkutukan.

Tässä on Velmun emä, Dio. Diolla oli huonoa onnea ja se sai kesken pentuajan kalkkikrampin ja oli kuolla siihen. Kuvassa sillä on paita päällä, etteivät pennut enää imisi niin paljoa. Dio on tuotu Tsekeistä ja se on taitava paimenkoira.

Velmun isästä, Taitosta, minulla ei ole kuvaa, mutta tässä linkki Oona Mäen ottamiin kuviin. Ja tässä vielä kuva pariskunnasta.

Dio on luonteeltaan mielestäni enemmän yhden ihmisen koira ja Taito taasen kaikkien kaveri. Molemmat suhtautuivat vieraisiin ystävällisesti, tosin Taito tuppautui syliin samalla tavoin kuin Nasse - olin myyty :)

Takkutukan Sanna näki vaivaa valitakseen minulle neljästä urospennusta sopivimman, sellaisen joka sopisi hoffien seuraan ja olisi paras kaveri minun monipuoliseen harrastuskirjoon. Loppujen lopuksi "sininen" pentu, työnimeltään Armas, valikoitui meille. Minä en tiennyt minulle tulevan pennun nimeä vasta kuin luovutuspäivänä, joten en sillä asialla päätäni vaivannut. Velmun oikea nimi on siis Takkutukan Velmu, hiton hyvä nimi puolisavolaisen, velmuilevan omistajan koiralle!

Tässä minä ehdottelen Velmulle, että lähdettäiskös Lohjalle?

Velmu ei kommentoi, vaan keskittyy tappamaan pehmojänistä.

Ensimmäinen ilta ja yö menivät totutellessa kaikkeen uuteen. Isot koirat murisevat pennulle, mutta varsinkin Nassea vaivaa uteliaisuus. Velmu taas ei ota turhia paineita, vaan osoittaa alistumista.

Tällä hetkellä vallitsevat siis vielä suhteellisen viileät välit.

Olen saanut töistä vähän vapaata, joten puuhastelen pari päivää kotosalla. Meillä käy varmasti vähän vieraita ja täytyyhän pentua käydä näyttämässä aksakavereille. Velmussa on selvästi aineksia puutarhurinhommaan.

Pelargoniaa pitää vähän maistaa, kuten myös multaa.

Velmun kotiutumisesta tulee varmasti raportoitua. Velmu kulkee mukanamme joka paikassa, joten kyllä se kaikille tutuksi tulee. Juttu ja Velmu sopivat lenkkikavereina toistaiseksi hyvin yhteen. Kummatkaan ei jaksa pitkiä reissuja. Kiva päästä puuhastelemaan oman koiran kanssa. Ritva

Pääsiäisen kunniaksi postiluukusta kolahti muutama ihastuttava pääsiäiskortti sekä pääsiäispaketti! Paketista paljastui hovawart-pääsiäis-mobile. Tämä veti aivan sanattomaksi.

Hyvän ystäväni tytär oli askarrellut pääsiäishoffin. Tämä samainen pikkuneiti on nimennyt koiramme "kohteliaiksi". Ystäväni, hänen äitinsä, taas nimesi Jutun Tipuksi, koska heidän kerran kyläillessään Jutun turkissa oli höyhen :) Tähän jatkoksi ei voi muuta kuin itse nimetä Nasse Pupuksi, koska se pomppii hangessa kuin ristiturpa konsanaan.

Tämän kuvan myötä toivottelen kaikille Ihanaa pääsiäistä, halatkaahan toisianne ja koirianne, syökää ja juokaa sekä nauttikaa lomapäivistä! Ritva

Rautaiset vanhukset, isäni ja äitini, piipahtivat iltapäiväkahveella vapaapäiväni kunniaksi. Sain loistoidean lähteä lenkittämään koiria ja vanhempiani siinä samalla. Keli oli mitä hienoin, koska kevät puskee eteenpäin täydellä teholla.

Eipä arvannut Late, Karjalan poika, minkälaista kyytiä tällä lenkillä oli tarjolla! Monitoimikoneemme Nasse valjaisiin, narun pää vetovyöhön ja avot; melkoinen yksikkö oli valmis. Minua hieman hirvitti, kun tämä veto-orhimme ei aina tottele kaikkia hidastamiseen liittyviä käskyjä aivan sataprosenttisesti. Juttu taapersi äidin kanssa kiltisti perästä, kun isä ja minä lepatimme eteenpäin Nassen johdolla.

Kotiin päästiin ehjin nahoin ja hymy oli herkässä kaikilla. Kuvassa vanhempi ja nuorempi monitoimimies poseeraavat Laurinkujalla.

Kevät on tuonut tullessaan myös kaikenmoiset kaupustelijat. Koirilla onkin ollut vahtimishommia. Nassen ura monitoimikoirana jatkuu kevään aikana kisaamisen merkeissä. Ensin on vuorossa agilityä ja sitten alkaa jo häämöttää jäljestyskausi. Ritva

Minulla on järkyttävä duuniputki takana ja huomaan, että kaipaan todella taukoa akuuttiosaston arjesta ja kipeistä ihmisistä. Ja mikä sen parempaa terapiaa kuin retki Nuuksioon hyvässä seurassa.

Isäntä ja sen koira. Polut olivat kapeita ja vastaantulevaa liikennettä oli ihan kiitettävästi. Ohitustilanteita sai harjoitella enemmän kuin normaalilla iltalenkillä pikkukaupungin kaduilla.

Nasse-show oli hetkessä valmis: hei beibi, sulla on hyvännäköset valjaat! Tuu tänne kierimään :)

Tonne se meni...

...ja tuolta se tuli. Kuka vois heittää lisää lumikokkareita, Nasse kyllä juoksee.

Jos puhaltais posket täyteen ilmaa, niin saiskohan sillä enemmän tehoa?

Viime viikolla tuli postissa iso laatikko Kennelliitosta ja se oli täynnä Turre-koiria. Niitä oli jäänyt yli messarista. Nämä ylijäämäpystykorvapehmot annettiin kaverikoiraohjaajille jaettaviksi koiranystäville käyntikohteissa. On ihanaa saada luovuttaa koirat uusille omistajilleen eli lohjalaisen palvelutalon vanhuksille.

Toivottavasti nämä kummatkin kaverikoirat saavat tuottaa vanhuksille iloa pitkään. Ritva

On talvi ja jälkitreenit on tauolla. Ollaan Nassen kanssa uskollisesti kerran kaksi viikossa käyty Kisakallion maastoissa lenkkeilemässä. Noin kahden tunnin reissuja riippuen siitä paljonko ollaan eksytty, no vähemmän mutta ympyrääkin on hetken matkaa kyllä välillä pyöritty.

Lunta on mutta vastaantulijoita ei, alkutalvesta vielä bongattiin joku suunnistajakin menossa kuin hirvi hangessa. Viimeisen kuukauden aikana vastaan ei ole tullut muuta kuin lunta ja hiljaisuus, sen minkä nyt läähätykseltäni olen aistinut.

Tänään pidin vapaapäivän ja otin myös Jutun ja kameran mukaan. Lenkillä on päämääränä ja kääntöpisteenä usein ollut tuttu kallioinen kukkula, yhtä sivua ylös ja toista sitten alas. Tänään olevinaan kevyempi kierros Jutun kunniaksi kukkulan ympäri ilman tämän meidän oman pikku Mount Blancin liputusta.

Kisakallion luontopolkuja pidetään kiitettävästi auki, meidän reittimme kulkee luontopolkujen ulkopuolella, mitä saa itse tallattua ja Nasse puskettua läpi.

Nasse haluaa aina mennä edessä, mutta viime viikonloppuna loppui jo Nassenkin menemisen ulottuvuudet kukkulamme huipulla. Lunta kai siinä n. 70 senttiä, Nasse hyytyi ja katseli taakseen että ei oo totta. Ukko sai puskea läpi ja Nasse seurasi kerrankin hetken perästä ilman eri komentoa.

Alaspäin mentäessä on käynyt pari kertaa niin, että olen saanut mönkiä takaisin hikeä sylkien ylös, kun Nasse onkin vetänyt liinat kiinni ja ilmoittanut, ettei hän hyväksy tätä alasmenokohtaa. No ne kohdat, mistä on sitten porukalla menty alas, on olleet kyllä about yhtä jyrkkiä, mutta kesältä tutumpia Nasselle. Nassen tervepäisyyden huomaa tuolloin hyvin, se ei ota turhia riskejä koipiensa kanssa.

Tämänpäiväisesä reitissäkin riitti haastetta meille kaikille. Ja Juttu tuli urheasti perässä turhia piippailematta. Jukka.

.

Kummallakin koiralla on ollut vuosisadan hirvein karvanlähtö. Juttu on aivan karvaton ja sitä palelee kovalla pakkasella. Nassea ei palella ehkä koskaan. Minusta tuntuu, että sille voisi laittaa ylimääräisen jääannoksen selkään tai ainakin päähän. Nassella aina kuuppa kuumenee, kun se yrittää tehdä ratkaisuja pienessä päässään.

Juttu käyttää Hessu-setterin vanhaa takkia, jonka on tehnyt rakas ystäväni Kirsi. Takki on jo kovia kokenut ja se hajosi juuri metsälenkillä, mutta minä harsin sen kokoon ja se toimii taas. Juttu on käyttänyt takkia vanhoilla päivillään myös tarhassa, jos on ollut lähellä nollaa. Pakkasilla en ole raatsinut laittaa koiria tarhaan Jutun takia. Nasse taas on päättänyt, että hän ei yksin tarhassa ole ja piste. Se mellastaa siellä keskenään vaikka kahdeksan tuntia putkeen ja se ei oikein passaa näin taajamassa.

Nassen suureksi kauhuksi ostin myös sille takin. Ajatuksena on käyttää tätä Jutulle tarpeen mukaan ja ehkä sitten myös Nasselle, kunhan siitä tulee vanha. Nasse ei todellakaan pidä mistään pukineista. Miksei takkia voisi silläkin käyttää silloin, kun se joutuu odottelemaan autossa treenivuoroa.

Juttu on tottunut olemaan tarhassa pienestä pennusta asti. Kesällä tarha onkin aivan ykköshomma, mutta kesään on vielä aikaa. Aikuiset koirat viihtyvät kyllä hyvin sisälläkin. Tarhastamme puuttuu jonkinlainen katos. Vanhassa paikassamme koppi oli suuren katoksen suojissa ja sen alla oli suosittu vahtipaikka. Katsotaan sitten keväällä saammeko jonkinlaisen sisustusinnostuksen ja alamme kehitellä tarhaa mukavammaksi.

Ritva

Joulut tuli ja meni ja muutkin juhlat saatiin onnistuneesti pulkkaan. Nyt on alkanut tavallinen elämä ilman opiskeluita. Ja se maistuu, ah, niin ihanalta! Siispä heti ekana vapaapäivänä koiraharkkoihin.

Saimme vielä kerran Rosan avustuksella treenailla megahallissa Konalassa. Porukka oli suunnilleen sama kuin joulukuussakin. Ja ruokaa oli katettuna taukotilaan mittavasti. Karjalanpiirakoita, omenapiirakkaa, banaanikakkua, konvehteja, irtsareita, kananmunia, kahvia... vähän kyllä tuli mieleen, että koiraihmiset kokoontuvat suljettujen ovien taakse syöpöttelemään ja pitämään hauskaa. Mutta kyllä me treenattiinkin, ihan oikeesti :)

Alli-palli-pakana oli saanut rohkeutta roppakaupalla viime kerrasta ja uskalsi lähteä etsimään maalimiestä.

Indy näytti, miten homma hoidetaan tyylillä. Oli ihanaa nähdä jälleen kerran, kuinka innoissaan vanha koirakaarti nuuskutteli menemään. Indy, Alpo ja Juttu ovat jo kohta 11-vuotiaita...niin se aika rientää.

Jutulle paras maalimies oli tietenkin Camilla. Huomatkaa tanakka haara-asento.

Seuraavissa kuvissa ei ole sitten mitään aiheeseen liittyvää. Tämä porukka saa meidät kaikki sekoamaan.

Lällälällälieru, hyvää uutta vuotta kaikille! Pitäkäähän hauskaa koirienne ja koirakavereidenne kanssa. Ritva

Ja koska Jutusta ei ole koskaan tarpeeksi kuvia, niin nyt korjataan tilannetta. Kiitos Maisa!

Hitsit, että ollaan tärkeen näköisiä kummatkin.

Kaikki koirat haistelivat tässä kohdassa erityisen kauan. Maalimiehen haju tuli jännästi aivan sivusta ja koirien täytyi etsiä tosissaan.

Katja kuitenkin löytyi helposti.

Niinkuin Teea sanoisi: ei ihan menny ku Strömsössä. Hauskaa oli kuitenkin!